Pohjantähti ja Purjehdusviikko 1955

Pohjantähti ja Purjehdusviikko 1955

Isä Jorman jäämistöstä löytyi kartta, Päijänne opaskartta 1952. Samaisessa kartassa ”Pohjantähden” kesäloma matka, johon osallistuivat Paatola-Lehtisaari(Kalle)-Paatola jr. eli allekirjoitanut. Paljoa en muista kyseiselta matkalta, tai niiltä muilta vastaavilta matkoilta joita tehtiin. Ajan myötä ensin Tapu ja sitten Matti pääsivät myös mukaan.

Muistikuvia: Ensimmäisiä kertoja ollessani ruorissa, olin tietysti onnellinen osoitetusta luottamuksesta, tosin isä palautti minut ”maan pinnalle” sanomalla: Katsoppas Pentti taakses! Katsoin taakseni ja veneen vanaveteen. Tyyni Jyväsjärvi, johon piirtyi kuplista muodostunut käärme, vanavesi. Tästä se alkoi, suunnan pitäminen. Toinen juttu on ollut mielessäni, askarruttanut. Minun tai meidän pikkupoikien hommana oli pestä astiat syönnin jälkeen. Peskää astiat hiekalla tuossa rannalla, oli komento! Vedellä ja hiekalla. Olipa urakka saada Nötkötit rasvoineen pois lautasilta. Joku aika sitten kuulin, näin tehtiin kuulemma sota-aikana.”Eikö silloin ollut Fairia”. Kiva kuulla selitys vaikka huonompikin. Kerran oltiin Isän kanssa kahden Päijänteellä ja oli hirveä helle. Siihen aikaan veneessä oli rasvakannu ja ryyppykannu(Bensiinille). Paremman puutteessa auringon paahtamalle iholle valeltiin rasvaa. Tätäkin olen miettinyt, että miksi. En muista kuulleenikaan mistään Aurinkovoiteista, Niveaa kyllä laitettiin talvella poskipäihin. Matkaosuuksilla pääasiassa veistettiin kaarnalaivoja(pursia) joita sitten uitettiin päivän päätteeksi. Mukana oli usein Toivo-vaarin tekemä jolla ja sillä soudeltiin miljoona mailia. Ei ollut kummareita ja prutkuja, onneksi. Haluttiin pilkkiä, vaihtelua onkimiseen. Lehtisaaren Kalle kävi metsästä hakemassa kaksi katajaa. Karsinnan jälkeen messinki langasta lenkki vavan päähän ja siima kelattiin kahteen oksan pätkään kahdeksikolle. Ja eikun nypyttelemään tukkilautalle ahventen toivossa. Kaikki löytyi luonnosta, jos löytyi. Toin Purjehdusviikolta kääpäkokoelman muistoksi kotiin. Kääpien kuivuessa alkoi kotiin ilmestyä kaikenlaisia ötököitä. Tämän hauskuuden äiti lopetti päättäväisesti. Jäljelle jäi kivien keräily.

Useat hiekkarannat, joilla olen ”tiskannut”, ovat saavuttamattomissa. Tukkilautat ovat hävinneet. Moni paikka on yksityisessä omistuksessa. Itkemättä sitä, enkä vaihtaisi kokemuksiani nykymailman virtuaali peleihin. Alla kyseinen kartta kahdessa osassa.

2012 matruusi Pena