Mistä Kaikki Alkoi?

 

Tietysti on syytä todeta, että alun perin purjehdus ja moottoriveneily alkoi isä- Jorman veneillä ”Sinilintu” moottorivene, ”Pohjanneito”22-purjevene, sekä ”Pohjantähti” moottoripurjehtija.

Jostain isä keksi ostaa läheisyydessä asuvalta Reijo Kiurulta hänen rakentamansa faneerisen ”vesikirpun”, joka sitten ristittiin ”Kirpuksi”. Köliratkaisu oli Reikun oma, eli pohjan alle taittuva teräslevy. Peräsin oli saranoitu jollain talossa käytetyllä saranalla. Purjeista muistan, että ne olivat varmasti itse tehdyt, materiaalina ilmeisimmin jotain lakana verhokangasta. Muistini mukaan ne toimivat kuivalla säällä ihan hyvin, mutta sateella laskivat tuulen läpi. Ihan hyvä vene, hyvin tehty. V-pohja, kuten Windmill:ssä, on mukava vakautensa puolesta. Kerran olimme Simon kanssa taas purjehtimassa, ja joko olimme rohkeita, tai huolimattomia, vene kallistui niin paljon, että vettä pääsi hörppäämään istumalaatikosta sisään. Siinä sitten ”hengattiin” henkemme edestä, meidät varmasti pelasti Reikun rautaköli uimiselta.

Tällä ”Kirpulla” allekirjoittanut ja kaverini Simo Varis tutustuimme ensin Jyväsjärveen, ja sen jälkeen purjehdimme sillä myös Päijänteen Keljonlahdella. Mieleeni on jäänyt, että kyseiset vesialueet itse kipparoimina olivat isoja, vaikka isän mukana oli tullut oltua Päijänteellä vaikka kuinka monena kesänä. Purjehduskurssit ja koulut kävimme, ja teimme itse, siihen aikaan 1960–1962.

Pena 13/14 v.

Tarinaan liittyy: kuva ”Kirpusta”, TM/Osara lehtijuttu

Linkki kuvaan: Kirppu